Ja päätöskierroshan kulki lopulta AS:n kannalta lähes käsikirjoituksen mukaan.
AS I pisti palloa pesään parhaansa mukaan ja sehän lopulta riitti. Ennen kahta viimeistä sarjaa Ykkönen oli jopa hieman selkä seinää vasten, sillä Power Bowlingia vastaan oli kerättävä maksimimäärä pisteitä. Mutta kyllähän pojat sen kunnialla hoitivat. Ajoittain heittojen taso oli paranormaalin hyvällä tasolla. Seitsemän pistettä plakkariin ja runkosarjasijoitukseksi muodostui sijaluku neljä. Nuppi ulos pudotuspeleistä samalla pistemäärällä, mutta selvästi huonommalla koko kauden keskiarvolla.

Erityismaininnan tältä kierrokselta ansaitsee uskollinen ja äänekäs faniryhmä M. Tuomisen johdolla. Myös kehissä ollut joukkue saa joukkueenjohtajalta puhtaat paperit.

Toukokuussa pelataan sitten tämän kauden Paikallissarjan finaalit. AS I saa välierissä vastaansa runkosarjaykkösen Ponnen. Toisessa ottelussa kohtaavat rakas vihollinen AS II ja yllätysvalmis SF I. Seuran sisäinen finaali on siis vielä mahdollinen! Nyt on pari viikkoa aikaa antaa näyttöjä finaaleja varten. Eli ei kun treenaamaan!
